lauantai 14. joulukuuta 2013

Loki & Agility

Tässä muutama pätkä Lokin treeneistä. Pikku hiljaa, pikku hiljaa...

Treeni1


Treeni2


Kepit


Puomi


Aa


Keinu

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

maanantai 23. syyskuuta 2013

Behind the scenes

Joo. Tällaisia kuvia tällä kertaa. Ei ole helppoa ei. ;)

Loki...
Lapset...
Etsi Tavu

lauantai 21. syyskuuta 2013

Lokin ensimmäiset epikset!

Viikko sitten kisattiin Lokin kanssa ensimmäistä kertaa epävirallisissa agilitykisoissa. Kysessä oli samalla seuramestaruus mölliluokassa. Alku meni hyvin, mutta sitten kasvoi Lokilla vauhti ja ajatus jäi matkalle. ;) Treeniä treeniä, niin hyvä tulee! Kivasti kuitenkin meni niinkuin normaalisti, eikä ottanut häiriötä, vaikka tilanne oli ihan erilainen kuin treeneissä. Tällaisella tuloksella sijoituttiin kolmanneksi seuramestaruudessa! Tavu pisti omassa luokassaan pari pykälää paremmaksi ja voitti seuramestaruuden yhdellä riman pudotuksella. :)


tiistai 27. elokuuta 2013

Loki treenaa

Tässä muutama pätkä, millä mallilla Lokin kontaktit ja kepit ovat. Vielä pitää varmistaa kontakteilla paikkaa ja kepitkin vaatii hiomista, mutta kyllä näissä on jo ajatusta enemmän tai vähemmän takana. Kisakuumettakin jo ohjaajalla :)

Kepit
 
 Puomi
 
 Aa
 
 Keinu
 

lauantai 3. elokuuta 2013

Loki & näyttelyt x3 ja Tavu 7 vuotta!

Heinäkuussa Loki pyörähti kolmessa näyttelyssä seuraavin tuloksin:

13.7.23 Oulu, Tuomari: Markku Kipinä
JUN H
"Hyvänkokoinen, vahvaluustoinen juniori, jolla etuasentoiset lavat, luisu lantio. Hyvät pään linjat, vahva purenta. Hyvät korvat, silmät ja pigmentti.Korkea häntä. Taka-askel jää rungon alle.Löysä etuosa. Antaa liikkuessaan takakorkean vaikutelman.

20.7.23 Tornio, Tuomari: Per Svarstad
JUN ERI2
”Bra storlek, maskulint huvud, fina små öron, bra uttryck, kunde ha mer resning, bra rygg, brant i korset, bra bröst och kropp, passande benstomme, kunde ha längre steg bak, visar sig bra.”

21.7.23 Ylivieska, Tuomari: Birgitta Svarstad
JUN ERI3
”Bra storlek. Tillräckligt maskulin. Mörka ögon. Bra öron. Halsen räcker. Väl välvda revben. Står bra ben o tassar. Rör sig med tillräckligt steglängd. Bär svansen korrekt. Bra pälskvalitet. Litet mullig. Välvisad.”

Torniossa Lokin esitti Linda, thank you Linda!

Loki & Linda Torniossa.
Kuva: Kristina Waara
Tavu täytti tällä viikolla jo seitsemän! Muutama kuva meidän kesälomareissulta.






torstai 4. heinäkuuta 2013

Loki & agility

Lokin kanssa ollaan nyt lomalla treenattu vähän ahkerammin agilityä, nyt alkaa olla jo ideaa!
We have been training more agility now in holiday. I think Loki has an idea of it now! :)


maanantai 1. heinäkuuta 2013

Tavu agilitykisoissa

Kävimme perjantaina juoksemassa Tavun kanssa kaksi agilityrataa Torniossa. Radat oli kyllä tosi kivoja, ohjaaja vain vähän huolimaton niin tuloksena kaksi hyllyä. Näimme samalla reissulla myös Lokin kasvattajia ja Camilla kuvasi meidän radat. Joten tässä harvinaista herkkua, kaksi Tavun kisavideota!

Thank you Camilla for the videos, it was nice to see you! :)

Lopuksi video Lokin peruuttamisesta, jos se löytäisi takapuolensa... :D Noin niikun agilityn kontakteja ajatellen olisi ihan plussaa. Tässä meidän ensimmäinen treenikerta, hyvin hoksasi idean!  

Here is a video of Loki going backward to his cage. I hope that this training help him to understand his body better and so would help with agility contact training also. This was our first training session, Loki was quite clever. Second session

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

SM-kisat

Ennen juhannusta kisattiin Tavun kanssa agilityn Suomen mestaruudesta Kirkkonummella saakka. Lauantaina oli joukkuekisa ja me oltiin Tavun kanssa ankkurina. Jännät paikat, sillä 2 joukkueestamme oli tehnyt jo tuloksen, joten meidänkin piti saada tulos. Ja niinhän me tehtiikin se nolla! Oli kyllä jännä paikka. :)  Lopullinen joukkueen sijoitus oli 26/67.

Yksilökisat oli sunnuntaina ja meidän lähtövuoro oli heti 5. Rata näytti kivalle ja Tavulle sopivalle, mutta ihanneaika oli tosi tiukka. Harmillisesti Tavulla tippui ensimmäinen rima. Lisäksi tuli hieman yliaikaa, joten lopullinen tulos oli 5,33. Hieno rata oli kyllä muutoin ja Tavu meni tosi hienosti! Mutta agility on pienestä kiinni ja taas ollaan kokemusta rikkaampia. :)

Tässä vielä pari kuvaa joukkueradalta Tavusta. Kuvat: Sirpa Saari.



perjantai 7. kesäkuuta 2013

Oho, hyppyserti

Tällä viikolla oli iltakisat OKK:lla, jonne olin ilmoittanut Tavun kahdelle radalle. Aluksi oli agilityrata, jossa saatiin nollatulos ja sijoituttiin toiseksi. Hyppyradalla sitten pistettiin töppöä toisen eteen vähän nopeammin ja tehtiin voittonolla! Tämä siis tarkoitti sitä, että saatiin toinen hyppyserti (ensimmäinen on vuodelta 2010... :D)! Pieni mahdollisuus siis vielä leipoa Tavusta vielä hyppyvalio, tosin luulen että loppuu aika kesken. Siksipä siis piti tästä ihmeestä ottaa oikein valokuva. Niin ja samallahan tämä tuplanolla kelpaa vuoden 2014 SM-kisoihin, mikäli sinne halutaan vielä osallistua.

Tavu got her second jumping-certificate! Her first one is from the 2010, so I'm a not sure if we manage to get the last one before Tavu will be retired... But we had really good competions, two 0-results with placements 1. and 2. :)

Hyppyserti 5.6.2013

Tässä muutama kuva viime viikonlopulta Torniosta. Mukana kuvissa myös vanhempieni amerikancockerspanieli.

Some pics from last weekend. Sulo is my parents´ american cockerspaniel.

Tavu, Loki ja Catrina
Catrina

Tavu

Sulo (Jujucan's Show Must Go On) 

Sulo (Jujucan's Show Must Go On) 

Loki



lauantai 25. toukokuuta 2013

Loki agiliitää

Nyt on pari videota Lokin agilitytreeneistä!
Now I have couple of videos of Loki's agility training. 

Tässä ensimmäinen video

Tässä toinen video kuuluisalla Loki-pyörähdyksellä... Treeniä treeniä!
Second video where Loki do some extra lap. More train is needed!

 Lopuksi vielä pari kesäistä kuvaa koirista. Tavukin on alkanut tekemään kunnon turkkia!
Few some pic of dogs. Tavu has really nice coat nowadays!




keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tavun keppitreenit

Lokilla oli eilen ensimmäiset ohjatut agilitytreenit. Hyvin meni, vaikka se on niiiin erilainen kuin Tavu. Treenien jälkeen pidin kotona lyhyet keppitreenit Tavulle, aiheena itsenäinen aloitus kaukaa lähetettynä. Kyllä Tavu osaa!

Yesterday was Loki's first agilitytrain with coach. They was great althoug Loki is so different than Tavu. After train I trained also Tavu at home. Tavu is so great with slalom. 

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Mr. Goofy

Jes, kevät on täällä ja kohta kesä! Me tykätään! Muutama kuva Hessu Hoposta. :)

"Yes, the spring is here and almost the summer too. We like it!Few pics of Mr. Goofy :)" 




And some more serious pics also.




sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Shelttilenkillä

Kävimme viime viikolla shelttilenkillä, alla muutama upea kuva koirista. Kaikki kuvat on ottanut Hanna Pääkkönen.

We have a sheltie meeting last weekend and some great photos was taken from my dogs. All photos by Hanna  Pääkkönen. 





sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Loki parasta A-luokkaa ja SM-kisat täältä tullaan!

Superhyviä uutisia! Lokin terveystarkastuksen tulokset tulivat, lonkat A/A ja kyynärät 0/0!!! Iso jee!! :)) Agility, täältä tullaan!

Great news! Loki's healthy results came and his hips are A/A (= healthy) and elbows 0/0 (=healthy)!!! Jee! :)) Agility, here we come!

Lisäksi pari viikkoa sitten käytiin Tavun kanssa juoksemassa pari agilityrataa, ei pöllömmin. Tuloksena tuplanolla sijoituksilla 3/28 ja 5/27Nyt on siis pääsylippu ensi kesän SM-kisoihin! :)

Also great news with Tavu, we did two 0-results in last competitions (placements  3/28 and 5/27) so we can now participate Finnis Championship competitions next summer!

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Jihuu!

Lokin terveystarkastukset on ohi, hyvillä tuloksilla. Polvet oli 0/0, sydämessä ei sivuääniä ja lonkat ja kyynärät näytti terveille. Silmätarkastuksissa löytyi muutama pehmeä ripsi (CRD:n lisäksi), jotka eivät ole haitanneet elämää. Suuri helpotus ja eikun agilitykurssille ilmoittautumista menemään.

Loki's health check was this week with good result: knees were 0/0, heart ok and hips and elbows seems fine. Few extra eye hair (and the CRD of course) was found, but they haven't bother Loki at all. I'm so relieved, now I will sign up him for the agility course!

Tänään käytiin metsälenkillä koirien kanssa, muutama kuva koirista.

Few pictures of dog today.







Tavu vuonna 2006
 6 vuotta myöhemmin...