Kevät ja aurinko! Ihanaa!
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
torstai 21. helmikuuta 2013
Kyynärät Pevisaan?
Olemme Jaanan kanssa seuranneet shelttien kyynärnivelten tilannetta huolestuneena jo pidemmän aikaa ja syksyllä päätimme ryhtyä toimeen asian suhteen. Laadimme tämän esityksen shetlanninlammaskoirien kyynärniveltutkimusten lisäämisestä perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan. Esitys on ollut jalostustoimikunnan ja hallituksen tarkasteltavana. Asiasta tullaan keskustelemaan shelttiyhdistyksen vuosikokouksessa maaliskuussa.
Kyynärvikaiset (asteet 1,2, ja 3) verrattuna kohtalaisesti (aste D) ja vaikeasti (aste E) lonkkavikaisiin lausuntovuosittain.
Kyynärniveldysplasia eli kyynärnivelen kehityshäiriö on koirien yleisin etujalkojen nivelkivun ja ontumisen aiheuttaja. Kyynärniveldysplasia on monitekijäinen sairaus eli useat tekijät voivat vaikuttaa sen ilmenemiseen. Kuitenkin tutkimukset osoittavat, että kyynärniveldysplasialla on korkea periytyvyysaste, eli tärkein tekijä on koiran perimä. Esimerkiksi Ruotsissa kyynärnivelen kasvuhäiriö on vähentynyt roduissa, joissa kyynärniveliä kuvataan. Myös kasvunopeus, ruokavalio ja liikunnan määrä voivat vaikuttaa sairauden vakavuuteen jossain määrin yksittäisessä koirassa, mutta ne eivät voi estää sairautta tai vähentää sen mahdollisuutta siirtyä koiran jälkeläisille.
Tätä blogikirjoitusta varten koostimme ajantasaisen taulukon. Lisää tilastotietoa löytyy varsinaisesta esityksestä. Alla olevassa taulukossa on vertailtu kyynärsairaiden (asteet 1, 2 ja 3) määriä kohtalaisesti (aste D) ja vaikeasti (aste E) lonkkavikaisten määriin lausuntovuosittain. Koiran painosta 60 % on koiran etuosalla eikä kyynäriä ole tukemassa mitään suuria lihaksia, joten kyynärien terveys on varsin merkittävää koiran hyvinvoinnin kannalta. Verrattuna esimerkiksi lonkkien nivelrikkoon, kyynärnivelen nivelrikko invalidisoi koiraa yleensä pahemmin. Tämän vuoksi vertailusta on jätetty pois lievästi lonkkavikaiset (aste C). Kuten taulukosta huomataan, on kyynärvikoja tavattu shetlanninlammaskoirilla jopa enemmän kuin kohtalaisia ja vaikeita lonkkavikoja.
Kyynärvika vaikuttaisi olevan shetlanninlammaskoirissa yhtä iso ongelma kuin lonkkavika. Kyynärvian aiheuttamat ongelmat yksilötasolla ovat koiran kannalta merkittäviä. Jalostusvalinnoilla vian ilmenemismäärää voidaan vähentää. Ilman Pevisa-ehtoa kyynäriä ei tutkita tarpeeksi, jolloin jalostusvalintojen tekeminen vaikeutuu. Tulevaisuudessa kyynärindeksit olisivat hyvä työkalu kasvattajille ja pennunostajille, mutta niitä ei saada, ellei kyynärkuvattujen koirien määrä nouse.
Olemme siis esittäneet shetlanninlammaskoirien kyynärkuvaamisen lisäämistä rodun Pevisa-ehtoihin, aluksi ilman raja-arvoa. Koko esitys on luettavissa pdf-muodossa täällä.
maanantai 18. helmikuuta 2013
lauantai 2. helmikuuta 2013
Loki 11kk
Loki täyttää huomenna jo 11 kk! Sen kunniaksi kasvukuvat. Korkeus on edelleen sama 37cm. Nyt on varattu myös terveystarkastuksiin aika, 5.3! Jännittää!!
Loki is tomorrow 11 months so new pictures of him. His height is the same 37cm. He has healthy check (hips, elbows, knees and heart) on 5th March, exciting!
Loki is tomorrow 11 months so new pictures of him. His height is the same 37cm. He has healthy check (hips, elbows, knees and heart) on 5th March, exciting!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)